Alkupuhe
 

Olen jo pitempään suunitellut ja välillä meinannutkin aloittaa ajatuksieni jakamisen internetin pohjottamaan saaviin. Syystä tai toisesta en ole koskaan saanut tätä aikaiseksi, nyt kuitenkin päätin, että on aika julkaista ensimmäiseni.

Olisi varmaan hyvä aloittaa kertomaan jotain pientä itsestäni, jotta saisitte jonkinmoisen kuvan minusta. Olen länsi-suomesta kotoisin oleva nuorimies; elämäni on ollut vaihderikasta ja välillä melko värikästä. Yhteiskunnan vaatimuksista olen mielestäni suoriutunut hyvin, koulut on käyty ja työkokemustakin on kertynyt. Ajattelin että tämän alkupuhe ei saa olla liian pitkä; mielestäni kaikki oleellinen on nyt ilmaistu.
 

Bloggaaminen, miksi?

Tälläisen toiminnan aloittaminen nostaa minulle liudan kysymyksiä. Olen aina välillä miettinyt miksi ihmiset bloggaavat. Tietysti kaikkien eri aihealueiden kirjoittajilla on varmasti erillaisia motiiveja toiminan harjoittamiseksi, mutta uskon että kourallinen yhteisiä tekijöitä löytyy. Itsensä ilmaiseminen on varmasti niistä yksi suurimmista, kuitenkin tämäkin voidaan pilkkoa vielä eri osiin, sitä en kuitenkaan tee. Ajaako sisäinen ”piina” bloggaajan jakamaan ajatuksiaan ? (joissain tapauksissa kyllä, esim poliittiset, usein epäkorretit kirjoitukset). Uskon, että tiedostamattaan jonkinnäköinen osuus hakee hyväksyntää ja huomiota, mistä on jäänyt elämässään paitsi. Tietoni bloggaamisesti on kuitenkin melko suppea, joten saatan sortua luuloihin. Saatan vielä joskus palata aiheeseen syvällisemmin. 

Nyt kun katse on ollut suunnattuna muihin, suuntan sen tiukasti itseeni. Päälinjaiset tarkoitusperäni on synnyttää ajattelua ja välillä yleistä hämmennystä, myös jonkin näköinen eripuran aiheuttaminen kiehtoo. Haluan jakaa ajatuksiani avoimesti kaikille kanssalukijoille. Myös yleinen kirjoitustaidon parantaminen on mielessäni, vain harjoitus tekee todellisen mestarin.

 

Mistä sitten blogata?

Luulisin että nykyään löytyy jokaisesti aihealueesta ainakin jotakin kirjoitusta. Omia kiinnostuksen kohteita on sen verran valtava määrän, etten keskity vain yhteen aiheeseen, vaan kirjoitan mitä milloinkin mieleen juolahtaa, olkaa huoleti! en julkaise koskaan muotiaiheisia kirjoituksia ja pyrin välttämään kaikkea pinnallista rapsutusta.

Olkaa ja eläkää